KEVÄÄN 2018 PARHAAT TRENDIT

4.1.2018

Monelle uusi vuosi tarkoittaa uusia tuulia elämässä. Mietitään edellisen vuoden valintoja ja saavutettuja tavoitteita, suunnitellaan uutta ja jatketaan matkaa edellisestä vuodesta viisaampana. Joku suuntaa tammikuussa kuntosalille, toinen hakee uuteen työhön ja kolmas miettii uudelleen elämäntapojaan.

Muotia seuraaville uusi vuosi on uuden kauden ja uusien mallistojen huumaa: on aika ottaa vastaan kevään trendit. Tänä keväänä moni menneiden kausien suosikeista säilyy ja ottaa jopa entistä vahvemman roolin muotikansan vaatekaapeissa, kun taas osalle viime vuoden villityksistä voimme heittää hyvästit.

Keräsimme yhteen kevään 2018 parhaat trendit, joiden miellyttävin ominaisuus on helppo yhdisteltävyys. Näitä trendejä varten et joudu uusimaan vaatekaappiasi kokonaan, sillä suuri osa suosituimmista kokonaisuuksista on mahdollista saavuttaa yhdistellen omia vanhoja suosikeita uusiin, ihaniin hankintoihin. 

Rohkeat värit

Viime syksyn hittiväri punainen on yhä pinnalla, mutta saa kevääksi seurakseen myös kirkkaat pinkit, keltaiset, violetit ja siniset. Väripalettia miettiessä voit ajatella väriliitupakettia räiskyvissä sävyissä. Marc Cainin kevätmalliston ensimmäinen teema Strong Colours on loistava lähde lisäinspiraatiolle.

Pastellit

Jäätelösävyt kuuluvat kevääseen. Valitse annokseesi raikasta pistaasia, sitruunaa, metsämansikkaa ja kermaista mustikkaa. Parhaalta hempeät pastellisävyt näyttävät suurina ja näyttävnä pintoina, mutta tyylin saavutat helposti myös pastelliasusteilla: kokeile laventelinlilaa pikkulaukkua tai sitruunankeltaisia kesäkorkoja.

Räätälöity denim

Tänä keväänä farkku on tummaa. Malleissa toistuvat viime vuoden trendit 80- ja 90-luvuilta, ja uutta maustetta tuovat 70-luvun inspiroimat boot cutit ja leveät lahkeet. Oikea selvage-denim on farkkufriikin unelmalöytö, eikä farkkua farkun päällä kannata säikähtää.

Trenssit

Ajaton trenssi on yksi tyylikkään vaatevaraston peruspilareista. Vaikka trenssi säilyttää suosionsa vuodesta toiseen, ei sitä voi syyttää tylsäksi. Klassikko muuntautuu helposti uuteen aikaan ja eri tyyleihin leikkauksen, värin ja materiaalin keinoin. Tämän kevään muotinäytöksissä trenssi nähtiin nahkaisena, pastellisävyissä ja muodoltaan uusiksi ajateltuna. 

Paljasta pintaa

Viime vuonna tähtien punaisella matolla esittelemistä asuista tutuksi tullut naked dress saa jatkoa, ja vuodelta 2018 voimmekin odottaa läpinäkyviä materiaaleja myös muualla kuin mekoissa. Avain tyyliin on paljastaa hieman, muttei liikaa. Jos liian alastomalta näyttäminen pelottaa, voi aloittaa pienestä. Pue kauniin topin päälle harsopaita tai vaikkapa kaksi mekkoa päällekkäin: alle peittävämpi ja päälle läpinäkyvä.

Urheiluvarustus

Jo parin vuoden ajan urheiluvaatteet ovat ujuttautuneet mukaan asukokonaisuuksiin. Urheilumuodille tyypilliset vahvat värit, tekniset kankaat ja graafiset kuosit näkyvät vahvasti myös tämän kevään trendeissä. Parhaalta urheiluvarustus näyttää yhdistettynä vastakohtaansa, klassisen naiselliseen tyyliin. Pue alkukeväästä suorat housut, villakangastakki ja lenkkarit tai yhdistä urheilulliset housut korkokenkiin.

Kukkaloisto

Kevään teema on kukkaketo. Kukkakuosi valloittaa vaatekaapin, ja kuosien tunnelma on englantilaisen puutarhan inspiroima. Tänä keväänä printtejä myös yhdistellään toisiinsa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.  

Ruutu

Syksyllä ruutu alkoi valloittaa katukuvaa jakkujen, housujen ja hameiden kankaissa. Musta, valkoinen ja harmaa pitävät pintansa ruutukuoseissa vielä keväälläkin, mutta trendi herää eloon uusilla, värikkäillä ruuduilla. Valitse vain osa asukokonaisuutta ruudukkaana tai kokeile rohkeasti koko asua samasta kuosista.

Keväällä voit rohkeasti yhdistellä eri trendejä keskenään, tai valita ajattomaan asuun niiden joukosta yhden, joka kiinnittää huomion ja tuo asuun sitä jotakin.  Ja jos vielä vuosi sitten naureskelit vyölaukulle, kannattaa kiinnittää huomiota muotinäytöksissä ja katukuvassa käyskentelevien muotitietoisten vyötärölle: suomituristin ikisuosikki on tullut takaisin. Jos trendin ohimenevyys mietityttää, on vyölaukku helppo tehdä tavallisesta pikkulaukusta vyötärölle kiedottuna.

Suosittele meitä

Yhteystiedot

Feminett Oy
Kluuvikatu 1
00100
Helsinki
Hotelli Kämpiä vastapäätä, kahdessa kerroksessa
Puh. 010 321 7791
Puh. 010 321 7792
office@feminett.fi
www.feminett.fi
 

Aukioloajat

ma-pe 10-19, la 10-17

  • Facebook